Vinohrady
Vinohrady on 1800-luvun loppupuoliskon asuinaluetta, jota hallitsevat nähtävyyksien sijaan mahtipontisten kerrostalojen reunustamat kadut. Alue on kuitenkin suhteellisen miellyttävä, koska siellä sijaitsee useita tasokkaita ravintoloita ja sinne on helppo päästä uudenkaupungin puolelta.
Vinohradyn kaupunginosa kuuluu Praha 2:den hallintopiiriin ja on suhteellisen lähellä kaupungin keskustaa. Prahan päärautatieaseman historiallinen alue löytyy aivan Vinohradyn reunamilta.
Suomeksi Vihohrady tarkoittaa kirjaimellisesti viinitarhoja. Nimi on peräisin ajalta, jolloin alue vielä oli 1300-luvulla sinne istutettujen viinitarhojen peitossa. Keisari Kaarle VI henkilökohtaisesti määräsi ensimmäisten viiniköynnösten istuttamisen ja viinitarhat säilyivät noin 400 vuoden ajan, ennen kuin alue luovutettiin maanviljelijöille. Ajan mittaan Vinohradyyn rakennettiin ylellisiä kaupunkiasuntoja. Viinitarhoista on vielä tänäänkin jäljellä pieni kaistale, aivan Viniční Altánin ulkoilmaviinitarhan lähettyvillä.
Nykyään Vinohrady on pääasiassa asuinaluetta, eivätkä monetkaan turistit liiku siellä. Ainoa vierailemisen arvoinen nähtävyys lienee Poděbrady-aukion Pyhän sydämen kirkko. Vinohradyn merkittävin läntinen aukio on nimeltään Rauhanaukio (Náměstí Míru), jolta löytyvät uusgoottilainen Pyhän Ludmilan Kirkko ja Vinohradyn teatteri.
Vinohradyssa sijaitsee lukuisia puistoja. Luoteisosasta löytyy aivan Italská-kadun liepeillä sijaitseva Riegerin puutarha (Riegrovy sady), joka on Vinohradyn suurin ja kaunein puistoalue. Se on suunniteltu perinteisen 1800-luvun brittiläispuiston mukaisesti, ja on tänäänkin mitä sopivin paikka levittää ruohikolle oma peitto ja rentoutua sen päällä. Puiston periltä aukeaa loistava mahdollisuus näpsiä valokuvia Prahan linnasta. Kesäaikaan puiston oluthenkinen ulkoilmabaari on miellyttävä vierailukohde.
Vinohrady voi ylpeillä eräillä koko Prahan parhaista kahviloista ja ravintoloista, joiden lisäksi se tarjoaa kukoistavaa homokulttuuria, mukaan lukien monia gay-baareja. Prahan keskikaupungin nähtävyyksistä nautittuasi toivotkin olevasi Vinohradyssa maukkaalla aterialla, ja illallisen jälkeen sinua odottaa loistava yökerhojen ja pubien valikoima.