Prahan kevät 1968
Vuoden 1968 alussa Antonín Novotný – kovan linjan asenteestaan tunnettu poliitikko – korvattiin kommunistisen puolueen ensimmäisenä sihteerinä uudistusmielisellä slovakilaisen Alexander Dubčekin hahmolla. Tämä kommunistisen puolueen riveistä kohonneen miehen nimitys epäilemättä järkytti Venäjän johtajia. Ehkä järkyttävin osa hänen uskomuksiaan oli se, että hän meni melkein niin pitkälle, että hän ehdotti, että Tšekkoslovakia muutetaan sosiaalidemokraattiseksi valtioksi, mikä olisi selvästikin massiivista siirtymistä pois kommunistisista ihanteista.
Yleisö tuki valtavasti tätä ajatusta, jota kutsuttiin “julkisten kasvojen sosialismiksi”, mutta ihmiset, joilla oli todella merkitystä – muut poliitikot ja Moskovan johtajat – eivät olleet vaikuttuneita. Hallituksen otteen löystyessä Tšekkoslovakian kansa vastasi kuitenkin ennennäkemättömillä tempuilla: taiteellinen yhteisö nousi, Moskovan vastaisuus nousi julkisuuteen ja poliittisten ajatusten hajoaminen yleistyi. Vapaus kommunistien kahleista näytti siltä, että se oli vihdoin toteutunut, eikä yleisö koskaan uskonut sen päättyvän 1960-luvun edetessä.
Yllättäen juhla kuitenkin päättyi äkillisesti elokuussa 1968, kun voimakkaat Neuvostoliitot päättivät olla kyllästyneitä tähän Tšekkoslovakian valtaamaan ilmapiiriin. He eivät olleet huolissaan vain siitä tosiasiasta, että nämä tapahtumat tapahtuivat, vaan myös siitä, että ne saattoivat levitä muihin kommunistisiin maihin ja siten uhata kommunismin rakennetta kaikkialla Euroopassa. Tämän torjumiseksi neuvostoliittolaiset lähettivät 500 000 Tšekkoslovakiaan tuhoamaan yleisön äskettäin löydetyn vapauden. Panssarivaunut nähtiin nousevan Venceslauksen aukiolla valtavassa voimanäytöksessä, ja rohkeita miehiä ja naisia nähtiin yrittävän turhaan taistella tätä vierasta joukkoa vastaan – joko väkivaltaisin keinoin tai maan eri alueiden rauhanomaisen miehityksen kautta.
Neuvostoliiton hyökkäys ei suinkaan ollut veretön, sillä uhreja ja kuolemia tapahtui lukuisia koko ajan. Samaan aikaan Dubček ja hänen kannattajaryhmänsä kutsuttiin Moskovaan, ja heidät pakotettiin lopettamaan politiikkansa. Vaikka Dubček pysyi vallassa palattuaan, todellinen vaikutus oli nyt muualla – Dubček oli nyt nukkehallitsija ruumiillistuma. Tästä huolimatta yleisö jatkoi vastustusta Tšekkoslovakiassa, joka saavutti kylmimmillään tammikuussa 1969, kun Jan Palach-niminen mies sytytti itsensä tuleen Venceslauksen aukiolla , poliittinen protesti, joka maksoi hänelle hänen henkensä.
Jopa nukkejohtajana Dubček ei kestänyt kauaa. Huhtikuussa 1969 hänet korvattiin Moskovalle paljon hyväksyttävämmällä ehdokkaalla, mies nimeltä Gustav Husák. Tämä nimitys johti massiiviseen tukahdutukseen parin viime vuoden aikana nautittujen liberaalisten vapauksien suhteen ja johti siihen, että monet maan suurimmista taiteilijoista ja intellektuelleista muuttivat maasta ennen kuin hallitus sulki rajoja.
Seuraavina kuukausina ja vuosina Husák puhdisti puolueen kaikista liikkeelle tukensa osoittaneista ja keskitti vallan takaisin hallitukselle. Hän laajensi myös pelottavan salaisen poliisin valtuuksia. Tšekkoslovakia suostui myös noudattamaan kommunistisia näkemyksiä vastineeksi hyvän elintason takaamiseksi. Näin oli vuoteen 1989 asti, jolloin samettivallankumous heräsi henkiin.