Nähtävyydet

Kaupungintalo

Prahan näyttävin jugendrakennus rakennettiin vuosina 1906-1912 ja se sijaitsee aikaisemman kuninkaallisen palatsin paikalla. Se on vierailijoiden suosiossa jotka saapuvat ihailemaan sen kultaisia jugendkoristuksia, lyijylaseja, veistoksia, näyttelyitä ja konsertteja.

Aikaisemmin rakennus on ollut pappisseminaarina ja sotilasakatemiana, mutta vihdoin se purettiin ja korvattiin nykyisellä kulttuurikeskuksella jossa on useita näyttelytiloja ja auditorio jonka suunniiteli A. Balasek. 28. lokakuuta 1918 Kaupungintalolla allekirjoitettiin Tsekkoslovakian itsenäisyysjulistus. Marraskuussa 1989 siellä järjestettiin kansalaisfoorumin ja kommunistihallinnon väliset neuvottelut.

Kaupungintalo
Kunnantalo monumentaalisine konserttisaleineen ja suurine taidegalleriatiloineen on ihastuttava jugendrakennus 1900-luvun alkupuolelta.

 

Smetana salia
Sen Smetana-salissa järjestetään Prahan kuuluisimmat konsertit.

Smetana salia joka sijaitsee aivan rakennuksen keskellä käytetään konsertti- ja tanssisalina. Sisustusta somistavat johtavien tsekkiläisten artistien työt vuosisadan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä – erityisesti kuuluisan Alfons Muchan työt ovat esillä. Kaupungintalolla on myös useita pienempiä saleja, kokoustiloja ja toimistoja sekä kahvihuoneita ja ravintoloita joissa vierailijat voivat rentoutua ja ihailla henkeäsalpaavia jugendkoristuksia.

Jugendtyylisissä oleskelu- ja ruokailutiloissa on hyvä käydä virkistäytymässä – kahvila, Ranskalainen ravintola, viinitupa ja Amerikkalainen baari.

Kaupungintalon kiertokäynnit

Kaupungintalo tarjoaa kierroksia rakennuksen seremoniasaleihin asiantuntevan opastuksen johdolla. KaupungintaloVierailijoilla on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä monet salit ja huoneet joissa järjestetään satoja tärkeitä sosiaalisia ja kulttuuritapahtumia joka vuosi — konsertteja, näyttelyitä, konfrensseja, vastaanottoja, juhlatilaisuuksia. Osana kiertokäyntiä tutustutaan Smetana saliin, kuuluisaan konserttisaliin jonne mahtuu 1200 vierasta, ja salin alkuperäisiin urkuihin jotka ovat peräisin jugendkauden huippuajalta. Unohtumaton kokemus on Kaupunginjohtajan sali jonka on koristellut Alfons Mucha. Muchan koristelut tässä salissa edustavat harvinaista ja ainutlaatuisesti tallennettua taiteellista kokonaisuutta. Kiertokäyntejä ei järjestetä säännöllisesti, katso kuukausittainen aikataulu osoitteessa www.obecnidum.cz

Pääsymaksu kiertokäynnille aikuinen/lapsi on 270/220 CZK; Julkiset tilat avoinna 7.30-23.00.

Aiheeseen Liittyviä Artikkeleita

Lue myös
Close
Back to top button